Kaupan työntekijän kädet, jotka kiinnittävät viivakooditarraa vähittäiskaupan hyllyyn.

Itsepalvelu: avain parempaan vähittäiskaupan ostokokemukseen

Vähittäiskauppa panostaa teknologiaan parantaakseen asiakaskokemusta ja tehokkuutta. Tässä artikkelissa pohdimme, miten itsepalvelukassat (SCO) sekä kerää ja skannaa -teknologia muuttavat ostokäyttäytymistämme.


Mutta mikä vähittäiskaupan muutosta vie eteenpäin? Viime kädessä kyse on asiakaskokemuksesta. Vähittäiskaupan asiakkaiden mielestä ärsyttävintä ovat ruuhkaiset myymälät ja pitkät kassajonot.1 Lähes kolmannes asiakkaista kertoo ärsyyntyvänsä pitkistä jonoista, ja näin ilmoittaneista kolmasosa on valmis jonottamaan korkeintaan viisi minuuttia.2

Itsepalvelukassojen määrä on kasvanut

Vähittäiskaupan toimijat kaikkialla Euroopassa kasvattavat itsepalvelukassojen määrää kiihtyvään tahtiin3. Alan toimijoista 36% kertoo suunnittelevansa investointeja itsepalvelukassalaitteistoihin ja -ohjelmistoihin4, ja ennusteiden mukaan Euroopan itsepalvelukassamarkkinoilla nähdään 13 prosentin vuotuinen kasvu vuoteen 2026 asti.5

Itsepalvelun lisääntymistä edistävät tietoisuus ja kuluttajien myönteinen palaute. Kun yhtälöön lisätään kuluttajien siirtyminen enenevässä määrin korttimaksuihin, mobiilimaksamiseen ja muihin lähimaksuratkaisuihin, on helppo ymmärtää, että itsepalvelukassat sopivat nykytrendiin hyvin.5

Koska itsepalvelukassojen on tarkoitus säästää asiakkaiden aikaa, niiden on toimittava sujuvasti.  Siksi tuotteiden skannaamisen pitää olla helppoa, mikä puolestaan edellyttää selkeitä viivakoodeja, intuitiivisia kosketusnäyttöjä ja henkilökuntaa, joka voi auttaa ongelmatilanteissa.

Irtomyyntituotteiden ostamisesta helpompaa itsepalvelukassoilla

Asiakkaiden pitää voida punnita hedelmien ja vihannesten kaltaiset irtomyyntituotteet helposti ja merkitä ne selkeästi luettavilla viivakooditarroilla
Konditorian naismyyjä seisoo tuotetiskin edessä kädet rinnuksilla ja katsoo suoraan kameraan.

Näin luodaan toimiva kerää ja skannaa -kokemus

Toinen tapa parantaa asiakaskokemusta on ottaa käyttöön kerää ja skannaa -järjestelmä, jossa asiakkaat lukevat tuotteiden viivakoodit käsiskannerilla poimiessaan ne hyllystä.

Kerää ja skannaa -järjestelmät ovat syntyneet Amazon Go -myymälöiden Just Walk Out -konseptin innoittamina. Vähittäiskaupan toimijoita houkuttaa sujuva asiakaskokemus, jossa tuotteiden skannaaminen tapahtuu älypuhelimella, mikä pienentää kustannuksia entisestään.

Kerää ja skannaa -järjestelmiä tarjoavissa myymälöissä asiakkaat voivat pakata ostoksensa ostoskasseihin suoraan, jolloin niitä ei tarvitse ensin kerätä ostoskärryyn, purkaa kassalla ja pakata taas kasseihin. Maksaminen tapahtuu suoraan asiakkaan tililtä älypuhelinsovelluksella, joten kassalla jonottaminen jää historiaan.  Älypuhelimen käyttö tuotteiden skannaamiseen kasvattaa suosiotaan, sillä 57 prosenttia vähittäiskaupan toimijoista kertoo, että asiakkaat pitävät omaa älypuhelintaan turvallisempana kuin kaupan tarjoamaa käsiskanneria.6

Vähittäiskaupan toimijat ovat havainneet myös nousevan trendin, jossa asiakkaat keräävät tietoa ostopäätöksensä tueksi. Kun asiakkaat lukevat tuotteiden viivakoodit myymälässä, he saavat tuotetiedot suoraan puhelimensa näytölle.6 Myymälässä tulostettujen viivakoodien on kuitenkin tärkeää olla sekä kestäviä että helposti luettavissa, jotta kuluttajat saavat varmasti oikeaa tietoa.

Asiakkaiden mukavuudenhalun ja tuotetietojen helpon tarjoamisen innoittamina 60 prosenttia vähittäiskaupan toimijoista tarjoaakin jo nyt kerää ja skannaa -palvelua tai aikoo ottaa sen käyttöön lähiaikoina.6

Viivakoodien laatu määrittää itsepalvelun asiakaskokemuksen laadun

On selvää, että vähittäiskaupan itsepalveluratkaisuista tulee tulevaisuudessa valtavirtaratkaisu. Mutta se, tuleeko itsepalvelukassoista ja kerää ja skannaa -järjestelmistä vähittäiskaupan normi, riippuu siitä, miten nopeasti ja luotettavasti asiakkaat pystyvät skannaamaan ja maksamaan ostoksensa.

Viime kädessä mikä tahansa itsepalvelujärjestelmä on juuri niin hyvä kuin sillä skannattavien viivakoodien laatu.

Suosittelemmekin valitsemaan irtomyyntituotteita ja hyllyjen hintamerkintöjä varten tulostinmallit, jotka tuottavat helposti luettavia ja kestäviä tarroja.

Brotherin tehokkaat ja kestävät kannettavat tulostimet on tehty tukemaan kiireisten myymälöiden arkea. Niillä voi tulostaa kirkkaita ja selkeitä viivakoodeja, jotka palvelevat itsepalvelukassoja sekä kerää ja skannaa -järjestelmiä käyttäviä asiakkaita moitteettomasti.

Tutustu siihen, miten Brother on auttanut lukuisia toimijoita selättämään monenlaisia haasteita. Lue lisää vähittäiskaupan ratkaisuistamme.



Lähteet


1.    https://www.express.co.uk/life-style/life/1465226/shoppers-queue-only-five-minutes
2.    https://www.dssmith.com/packaging/about/media/news-press-releases/2021/7/the-birth-of-fusion-shopper
3.    https://www.ccv.eu/en/2021/consumers-take-the-lead-with-self-service/
4.    https://www.digimarc.com/blogs/AI-Self-Checkout-Big-for-European-Retailers
5.    https://www.kbvresearch.com/europe-self-checkout-systems-market/
6.    https://www.scandit.com/blog/european-retailers-recognize-its-time-to-scan-go/


Lue lisää aiheesta Innovaatiot

Saatat pitää myös

Takaisin alkuun