Tulostinkammo kuvattuna varjokuvana ja ihmisenä

Kärsitkö tulostinkammosta kotona tai töissä?

Ihmisillä on monenlaisia pelkoja. Osa on yleisiä ja tunnettuja, kuten hämähäkkikammo. On kuitenkin olemassa vähän tunnettu pelko, jonka Brother uskoo haittaavan työntekoa: tulostinkammo (printerphobia).

Tulostinkammo saa ihmisissä aikaan epämiellyttävää tunnetta väriainetta sisältävien toimistolaitteiden läheisyydessä. Moni etätöistä toimistolle palaava saattaa vältellä tulostamista tai soittaa tukeen vähäisimpienkin ongelmien ilmetessä. Brother on päättänyt auttaa tulostinkammoisia pääsemään pelostaan. 

Tulostinkammon tunnistaminen itsessä ja muissa


Tulostinkammo on laitekammon (syskeviphobia) alalaji. Kun tulostinkammoinen joutuu tulostimen läheisyyteen, hän muuttuu silminnähden jännittyneemmäksi. Pienet ja helposti ratkaistavat tulostus- tai skannauspulmat johtavat kohtuuttomaan ahdistukseen, sydämentykytyksiin, tyytymättömään mutinaan ja joskus jopa käsien huitomiseen. 

Jos tunnistit kuvauksesta itsesi, lienee lohdullista kuulla, että et ole yksin. Uskomme, että tästä vaivasta kärsii suuri joukko ihmisiä. Oikean tuen avulla tulostinkammosta on kuitenkin mahdollista päästä eroon lopullisesti.  


Käsitykset ja nykylaitteiden intuitiivisuus

Tulostimet ovat kehittyneet helppokäyttöisemmiksi vuosien varrella, mutta siitä huolimatta monelta jää kokematta Brotherin uusimpien laitteiden intuitiivinen käytettävyys. Tulostimen monimutkaisuuteen liittyvät pelot haittaavat tulostamista. 

Tulostamisen ei kuitenkaan tarvitse olla pelottavaa. Brotherin tulostimet ja skannerit on suunniteltu sujuvaan käyttöön sekä toimistolla että kotona. Laitteidemme käytettävyysaika on erinomainen ja huollon tarve vähäinen, joten pelkoihin ei ole aihetta.

Laitteet tukevat myös uusia työskentelytapoja, ja asiakirjoja voidaan lähettää tulostimeen esimerkiksi Brotherin iPrint&Scan -sovelluksella. Näin tulostaminen on turvallisempaa ja huomattavasti helpompaa myös pahasti tulostinkammoisille. 


Liiallinen turvautuminen toimiston tulostinkuiskaajaan


Tulostinkammoa voi pahentaa se, että tulostinkammoinen turvautuu liiaksi toimiston tulostinkuiskaajaan – henkilöön, joka tyynesti ratkoo hätääntyneiden työtovereiden kaikki tulostus- ja skannausongelmat (kyllä, jokaisessa toimistossa on tällainen henkilö).
 

Nyt kun monet ovat olleet pitkään etätöissä kotona, tulostinkammo on todennäköisesti pahentunut entisestään. Lähityöhön paluun jälkeen IT-tuki ja tulostinkuiskaajat ovat ylityöllistettyjä. Vakuutamme kuitenkin, että kaikkiin tulostusongelmiin on helppo ratkaisu. 

 

Ei hätää, apu on lähellä…


Tulostinkammo, kuten muutkin fobiat, on parannettavissa. Brother on koonnut asiantuntijansa yhteen auttamaan tulostinkammoisia pääsemään peloistaan ja tuomaan tulostinkuiskaajille ansaittua lepoa. 

Tämän blogikirjoitusten sarjan toisessa osassa kerromme vinkkejä, neuvoja ja käytännön ohjeita, joilla teknisesti taitamattomastakin tulostinkammoisesta tulee tulostinkuiskaaja ja taitava tulostaja kaikkialla. 

Haluamme kuulla ajatuksiasi ja toivomme, että osallistut keskusteluun aiheesta. Käytä julkaisuissasi hashtageja #Printerphobia ja #PrintWhisperer.  

Jos yhä tunnet olosi epävarmaksi ja kaipaat apua, suuntaa tukisivullemme, jossa on paljon erilaisia oppaita eri tulostinmalleille 

 


Lue lisää aiheesta Tehokkuus

Saatat pitää myös

Takaisin alkuun