1. Etusivu Brother
  2. Tulostimet
  3. Parhaat tulostimet yrityskäyttöön

Aika ryhtyä töihin

 

Vietämme suuren osan elämästämme töissä. Varsinaiseen työntekoon keskittymisen sijasta suuri osa kokonaistyöpäivästä kuluu päivittäiseen työmatkaliikenteeseen, työkavereiden jutustelun aiheuttamaan keskittymisen herpaantumiseen sekä IT-ongelmien ratkaisemisen odotteluun. 

Brotherin yrityskäyttöön suunnitellut tulostimet tarjoavat luotettavan ja räätälöidyn ratkaisun, joka säästää työaikaasi. Voit keskittyä tärkeämpiin työtehtäviin.

Mihin aikasi kuluu työpäivän aikana?

Päivittäinen työmatka suuntaansa kestää noin 25 minuuttia. Vuodessa työmatkoihin menee yhdeksän päivää.

Lähde: The SaneBox Gang, The SaneBox blog 2016, Email overload: Research and statistics

On tutkittu, että noin kolmannes vuosittaisesta työajasta kuluu hallinnollisiin tehtäviin. Kaksi kolmasosaa tutkimukseen vastanneista työntekijöistä uskoo, että teknologian hyödyntäminen toistuvissa rutiinitöissä auttaisi yrityksiä pysymään kilpailukykyisinä.

Lähde: Business Wire, June 2017, Office workers lose a third of their time to admin according to independent research

Sähköpostien käsittely vie vuosittain huimat 80 työpäivää eli lähes neljä kuukautta tehokasta työaikaa. Tutkimuksen mukaan vain 38 % sähköposteista on erityisen tärkeitä.

Lähde: The SaneBox Gang, The SaneBox blog 2016, Email overload: Research and statistics

Kestääkö sähköinen kansiointisi päivänvaloa? IT-alan työntekijät ja IT-asiantuntijat käyttävät keskimäärin 4,5 tuntia viikossa tallentamiensa asiakirjojen etsimiseen.

Lähde: Diamond Inc, July 2017, Productivity, lost time, and the power of AI to make search easier

Työpäiviin mahtuu paljon keskeytyksiä: työkavereiden jutustelun aiheuttamaa keskittymisen herpaantumista, palavereja ja kahvitaukoja. Sosiaalisen median käyttö aiheuttaa osansa keskeytyksistä ja vähentää tuottavuutta töissä. Tutkimuksen mukaan 7 % työajasta kuluu sosiaalisen median kanavien tarkistamiseen tai yhteydenpitoon perheen ja ystävien kesken.

Lähde: RescueTime: blog, Productivity 2017: What we learned from analysing 225 million hours of work time

Useimmissa yrityksissä viikkotyöaika on arkisin klo 8-18 välillä. Keskimäärin 12,5 tuntia viikkotyöajasta kuluu tuottaviin töihin. Tutkimuksen mukaan päivän tehokkaimmat työhetket ajoittuvat klo 10-12 välille. Viikkotasolla mitattuna kaikkein tehokkain työtunti on klo 15-16 keskiviikkona. 

Lähde: RescueTime: blog, Productivity 2017: What we learned from analysing 225 million hours of work time

Näin Brotherin tulostimet voivat säästää aikaasi

Kolme hammasratasta

Sujuvampaa työnkulkua

Tulostimen integrointi yrityksesi infrastruktuuriin vähentää henkilöstön opastamisen tarvetta ja inhimillisiä erheitä. Työnkulkua on mahdollista sujuvoittaa, mikä lisää tuottavuutta ja yleistä helppokäyttöisyyttä sekä vähentää virheiden korjaamiseen kuluvaa aikaa. 

Käyttäjän kuvake

Sinulle suunniteltu

Voit vähentää paperikasetin täyttämiseen ja värien vaihtamiseen kuluvaa aikaa, kun hankit tulostimeesi lisäpaperikasetteja ja käytät riittoisia suurvärikasetteja.

Turvallisuuskuvake

Lisää turvallisuutta

Voit lisätä tulostimesi turvallisuutta poistamalla käytöstä osan ominaisuuksista tai rajoittamalla tulostimeen pääsyn tietyille käyttäjille. 

Tulostuksenhallintapalvelu tarjoaa monia etuja

Maksa vain siitä mitä tulostat - Tulostuksenhallintapalvelun 7 etua

Monien tulostimien asentaminen ja ylläpitäminen vie paljon aikaa, joten ei ole ihme, että yritykset tarvitsevat apua. Onneksi tulostimien hallinnan kustannuksia ja monimutkaisuutta voidaan vähentää tulostuksenhallintapalvelun (MPS) ansiosta. Mitä MPS-palvelu tarkoittaa ja miksi yrityksesi kannattaisi ottaa palvelu käyttöön?

Lue lisää

Yritysmallistomme tulostimet

MFC-L6900DW-mustavalkolasertulostin

A4-mustavalkolaserit ammattilaisille

Mustavalkolasermalliston laitteilla tulostat nopeasti ja tehokkaasti suuriakin tulostemääriä. Malliston työnkulku on suunniteltu sujuvaksi.

A4-mustavalkolasermallisto ammattikäyttöön